Armon vuonna 2008 korrekti nuori herrasmies ja muusikonalku Joona Kukkola lähti kuin korkeamman voiman ajamana kirpputorikierrokselle. Kotvan pytinkejä kierreltyään ja romulaatikoita pengottuaan hänen silmiinsä viimein osuikin eräällä syrjäisellä hyllyllä nököttävä, myrkynvihreä, musikaalisia pikkupiruja sisältävä haitari, jonka luokse hän vaappui kuin transsissa. Joonan oli täysin mahdotonta vastustaa näiden viekkaiden pikkuotusten kutsuhuutoja, joten välittömästi hanurin oravannahkoihin vaihdettuaan Joona astelikin kadulle, ja kuin hypnotisoituna soitti lumotun hanurisoolon ottaen haltioituneelta yleisöltään almut pois. Tästäpä neljää markkaa rikkaampi Joona saikin ajatuksen: ”Hmm… Jos jo yksi haitari ja yksi soittaja saavat yleisön näin hullaantumaan, mitä tapahtuisikaan jos soittoniekkoja olisikin useampi?” Näin aprikoiden Joona otti ja sijoitti ansaitsemansa rahat viisaasti virvoitusjuomaan.

Sihijuomatiskillä notkuessaan Joona hankkiutui juttusille niin ikään virvokkeita nauttimassa olleen musiikinopiskelijakollegansa Petteri Hyvärisen kanssa, ja välittömästi tylsistytti tämän lähes kuoliaaksi jaarittelemalla loputtomiin juuri hankkimansa instrumentin hienouksista. Vasta kuultuaan Joonan varsin järkiperäiset perustelut katusoittokombinaatin perustamisesta, höristi Petteri korviaan ja nosti silmänsä limonadilasin pohjasta. Perusta oli luotu.

Yhteisen sävelen löydyttyä keskustelu rupesikin etenemään kiivaasti - tarkasteltiin asiaa monelta eri kantilta, kysyttiin neuvoa pullon hengeltä, poltettiin rauhanpiippua. Viimein ideaa kyllin pitkään pohdiskeltuaan tulivat Petteri ja Joona lopulta siihen tulokseen, että kokoonpano ei kuitenkaan ollut vielä aivan riittävä. Rumpuja ja kitaraa taidokkaasti käsittelevä Petteri totesi olevan tarpeellista laajentaa soitinkavalkadia - tarvittiin jos jonkinlaisen soittopelin varressa viihtyviä pelimanneja. Sellaisiahan Petterin ja Joonan toveripiiri toki olikin pullollaan; kyse oli vain siitä, että hommaan oli ehdottomasti valittava juuri oikeat miekkoset.

Samaan aikaan toisaalla nuoret, innokkaat ja lahjakkaat muusikot Jami Westergård ja Niko Huttunen niittivät mainetta raivokkaana urkuharmooniduona. Legenda näistä hillittömistä piironginpolkijoista kantautui ennen pitkää myös Joonan ja Petterin korviin ja he päättivätkin oitis tarkastaa tämän varsin lupaavan kaksikon keikkakunnon.

Heti keikkapaikalle saavuttuaan huomasivat Petteri ja Joona olevansa oikeilla jäljillä. Harmoonien palkeet puhkuivat kuin viimeistä päivää ja hiki virtasi. Meininki oli juuri halutun laista, mutta vasta kun kaksikko tempaisi esiin pillit ja torvet, ja aloitti helvetillisen tuuttauksen, leikkasi Joonalla ja Petterillä - "TORVISEKTIO! Juuri sitä bändi kaipasikin! Harmoonit hiiteen ja pillit pykälään!"

Vakuuttuneena siitä, että nämä toverukset olisi saatava mukaan remmiin, päättivät Joona ja Petteri järjestää väijytyksen eräälle pimeälle polulle kaksikon kotiluolien lähistöille. Kumppanusten viimein lähestyessä väijytystä, hyppäsi Joona äkkiä kätköstään hullusti kiljuen ja hurjan hanurisoolon lurauttaen. Petteri vastasi tähän mäjäyttämällä tulisen rumpufillin, säestämällä samalla itseään villillä mölinällä. Niko ja Jami olivat kuin halolla päähän lyötyjä - mikä alkukantainen energia, mikä tatsi ja tohina!! Välittömästi tätä duoa kuultuaan ymmärsivät Niko ja Jamikin oman muusikkoutensa puhkeavan täyteen kukkaan vain näin rempseässä seurueessa. Näin ollen haitaria dominoiva Joona sai yhtyekumppaneikseen virtuoosimaisesti niin rumpuja kuin kitaraakin komentavan Petterin, sekä Jamin ja Nikon, joiden moniosaamiselle vetää vertoja vain… Noh, ei mikään! Kun kaikki neljä vielä laulavat ihmisten ja enkelten kielillä, oli todettava yhtyeen olevan valmiin.

Jo ensimmäisistä harjoituksista asti oli selvää ettei tällaista yhteissointia ole kuunaan Suomen kaduilla kuultu - Eikä kuunaan tultaisi kuulemaan. Siis olkaatten varovaisia: jos milloin ostosreissullanne soitannan tahi laulun kauniin kuulette, korvanne sulkekaa, sillä mikäli niin ette tee, varastaa Porkka Playboys sydämenne.